Lukijan mielipide HS 5.12.2024: Olemme antaneet arjessa auttamisen jäädä pois lapsiperhepalveluiden ydintehtävistä
Helsingin Sanomien kolumnissa (13.11.) viitattiin mielipuolisen ankaraan suomalaiseen vanhemmuusihanteeseen ja pohdittiin neuvoja, joita väsynyt vanhempi ei halua kuulla.
Väsyneitä vanhempia on Suomessa ollut aina, mutta aikaisemmin olemme osanneet neuvoa ja tukea heitä viisaasti. Neuvolat ja tutut ”neuvolatädit”, kotikasvatuksen tuki, perhekasvatus erityisenä osaamisena sekä lapsiperheiden kodinhoitajat tunnettiin 1950- ja 1960-luvuilla suomalaisena lapsiperheiden tuen menestystarinana.
Uuteen vaiheeseen tultiin 1980-luvulla. Lapsiperheiden palvelut alkoivat keskittyä yhä enemmän ongelmiin ja niistä johdettuun tukeen ja hoitoon. Neuvolat rapautuivat, kotikasvatuksen tuki katosi peruspalvelujen tehtävistä, ja lapsiperheisiin erikoistuneet kodinhoitajat jäivät ammatillistuvan sosiaalityön jalkoihin.
Olemme 1990-luvulta alkaen investoineet pari miljardia euroa ongelmiin keskittyneisiin lapsiperhepalveluihin, mutta samalla olemme antaneet arjessa auttamisen jäädä pois näiden palveluiden ydintehtävistä.
Kehittelimme Stakesissa 2000-luvun alusta alkaen toista vaihtoehtoa. Esitimme neuvoloiden tehtävien laajentamista kaikkia lapsiperheitä tukeviksi hyvinvointineuvoloiksi, joiden laajoissa hyvinvointiarvioissa seurattaisiin koko lapsiperheen hyvinvointia. Hyvinvointineuvolassa terveydenhoitajan työparina olisi kotikäyntejä tekevä perhetyöntekijä ja tutut päätoimiset lääkärit. Kun neuvolalääkäreille maksettaisiin samantasoista palkkaa kuin perussairaanhoidon lääkäreille, tehtäviin löytyisi todennäköisesti riittävää kiinnostusta. Väsyneet vanhemmat tietäisivät saavansa hyvinvointineuvolasta kannustavaa tukea ja arjen apua silloin, kun omat voimat tuntuvat vähenevän.
Hyvinvointineuvolan toiminta-ajatus viritti aluksi innostusta ja lukuisia kokeiluja, mutta asia unohtui edetessä 2000-luvun ongelmiin suuntautuneiden palvelujen paineessa. Ainoa laajempi sovellutus käynnistyi vuonna 2008 Imatralla, ja se osoittautui kustannusvaikuttavaksi (Yhteiskuntapolitiikka-lehti 4/2024).
Jos neuvolat olisivat laajentuneet lapsiperheiden hyvinvointineuvoloiksi, jokaisella lapsiperheellä olisi nyt neuvolassaan tuttu terveydenhoitaja ja kotikäyntejä tekevä perhetyöntekijä. Imatran hyvinvointineuvola ei olisi harvinainen poikkeus, vaan neuvoloita olisi tarjolla kaikille lapsiperheille. Lapsiperhepalvelujen kokonaiskustannukset olisivat tuskin suuremmat kuin nyt, mutta enää ei ehkä tarvitsisi pohtia, mistä väsyneet vanhemmat saisivat kannustavia neuvoja ja kotiin arkista tukea silloin, kun omat voimat alkavat lapsiperheen arjessa hiipua.
Matti Rimpelä
lääketieteen tohtori, emeritusprofessori, Helsinki