Keskustelu vanhusten kotihoivasta jatkuu Hesarissa 15.4.: ”Nappikorvatytöksi” (HS Mielipide 13.4.) on näissä työn rakenteissa helppo ajautua, vaikka taustalla olisikin halu tehdä työnsä hyvin. On vaikea ymmärtää, mihin todellisuuteen Petteri Orpon hallituksen päätökset säästää kotihoidosta pohjautuvat. Palvelujen käyttöä voidaan karsia, mutta itse en ainakaan haluaisi päätöksen inhimillisiä kustannuksia omatunnolleni.” https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011151014.html
Nappikorvatytöillä viitattiin mielipidekirjoitukseeni HS 13.4. ”Osa kotonamme käyneistä hoitajista oli ”nappikorvatyttöjä” – ja sitten oli Maija”. Mielipidekirjoitus on tämän blogin lopussa. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011154679.html.
Opin 1970-luvulla systeemigurulta, että osaamme hajottaa rotan atomeiksi, mutta emme osaa rakentaa atomeista elävää rottaa. Juuri näin näyttää olevan vanhushoivassa. Ylhäältä alas vaikuttavilla hallintopäätöksillä muokataan elämän loppusuoralla olevien arkisen auttamisen toimintaympäristöä nopeammin kuin koskaan aikaisemmin Suomen historiassa.
Soteuudistuksen TOIMEENPANON valtionohjauksessa on talouden sopeuttamisen välttämättömyyteen vedoten pakotettu hyvinvointialueet muokkaamaan kiireisillä hallintopäätöksillä vanhushoivan arkista toimintaympäristöä. Tämän vaihtoehdottomuuden strategian alle ovat jääneet jääneet hallintopäätösten systeemivaikutukset eli millaista kokonaisuutta yksittäisillä päätöksillä rakennetaan ja myös tilannetietoisuuden paradoksi:
”Tilannetietoisuuden muodostaminen on haasteellista, sillä tiedon tuotanto on hajautettu ja erillään tietoa hyödyntävistä tahoista. . Yhdestä ja samasta asiasta tehtävät, itsessään perustellut, mutta toisilleen vastakkaiset tulkinnat käsitteellistetään tässä tutkimuksessa tilannetietoisuuden paradoksiksi.”
Autioniemi, J., Nordin, P., Jalonen, H., Jalonen, K., & Uusikylä, P. (2023). Tilannetietoisuuden paradoksit terveyskriisissä: Tiedonmuodostuksen jännitteet sidosryhmien välillä. Politiikka, 65(3).
Mitään ei ole opittu aikaisemmista vastaavista hallintoreformeista, vaikka tutkimusta ja kokemusta olisi Suomestakin tarjolla runsaasti 1990-luvulta alkaen (Rimpelä. Yhteiskuntapolitiikka 1/2024: Rimpelä ja Laihonen. Yhteiskuntapolitiikka 1/2025). Soteuudistuksen toimeenpanon valtionohjausta hallitsee yleensä ja erityisesti vanhushoivassa institutionaalinen unohtaminen.
Stark A. Explaining institutional amnesia in government. Governance 2018;32/1:143-158.; Stark A, Head B. Institutional amnesia and public policy. Journal of European Public Policy 2019;26/10:1521-1539.
Kukaan ei osaa ennakoida, missä ollaan vuonna 2030, jos vaihtoehdotonta PAKKOTAHTISTA talouden sopeuttamista jatketaan ylhäältä alas suuntautuvilla hallintopäätöksillä ilman ymmärrystä arjessa auttamisen toimintaympäristön todellisuudesta. Ennakointiin tarjoaa yhden esimerkin ajankuva asunnottomuudesta ”Asunnottomien ihmisten määrä on kääntynyt kasvuun. Asunnottomuus laski 11 peräkkäisenä vuotena. Kehityksen kääntyminen on huolestuttava signaali, joka päättäjien on otettava vakavasti. Lukujen takana on suuri määrä inhimillistä kärsimystä ja kohtuutonta eriarvoisuutta.” Y-säätiö 2.2.2025
Tarvitsemme samanlaista selkeätä ja ajantasaista tietoa vanhushoivan arjesta selkiyttämään tilannetietoisuuttamme siitä todellisuudesta, jota meille – olen 82-vuotias – tänään rakennetaan.
Osa kotonamme käyneistä hoitajista oli ”nappikorvatyttöjä” – ja sitten oli Maija
HS 13.4. 2025. Lukijan mielipide: Hoitajien kotikäyntien laadulla on paljon merkitystä.
Minna Rasila kirjoitti (HS Mielipide 8.4.), että vanhus voi kokea hoitajan kotikäynnit tungetteleviksi. Kirjoituksessa viitattiin vanhusten hyvinvoinnista tehtyyn tutkimukseen, jonka mukaan autonomian tunne on keskeinen osa koettua elämänlaatua. Tämän tutkimustuloksen perusteella pääteltiin, että moni vanhus ei halua hoitajaa kotiinsa.
Entä jos kysymys ei olekaan vain autonomiasta vaan myös kotikäynnin laadun suhteesta siihen? Olin lähes vuoden iäkkään läheisen omaishoitajana. Tänä aikana opin ryhmittelemään kotona käyvät hoitajat kahteen ryhmään: oli ”nappikorvatytöt” – ja sitten oli Maija.
Hoivattava kutsui nappikorvatytöiksi niitä kotiin tulevia, joilla oli napit korvissa ja jotka tekivät kiireisesti sen erityisen tehtävän, joka oli annettu ja lähtivät pois.
Kun Maija oli tulossa, kahvit ja pulla olivat odottamassa. Istuttiin ainakin hetki keittiön pöydän ääressä ja juteltiin niitä näitä.
Tämä yksinkertainen tulkinta kotikäyntien laadusta on saanut tukea omista arkisista kokemuksistani. Hieman toisin sen ydin on kuvattu kirjan Aikuiskasvatus (Gaudeamus 2021) luvussa Aikuissosiaalityön vaikuttavat mekanismit:
”Jännitekenttä asiakkaan ja työntekijän välille syntyy siitä, että työtekijä joutuu joka kerran asiakasta kohdatessaan valitsemaan joko teknisbyrokraattisen asiakasta etäännyttävän lähestymistavan tai asiakkaan kuunteluun perustuvan lähestymistavan. Työntekijän orientaatio voi rakentua roolien korostamiseen tai kumppanuuteen. Asiakas ja työntekijä välittävät toisilleen kohtaamisessa intentioita ja motiiveja, joiden vastaanottamiseen vaikuttaa siihen, miten työskentelyn tavoitteet asetetaan ja millaisia ne voivat olla. Asiakkaan toimintaan vaikuttaa olennaisesti se, kokeeko hän olevansa toiminnan kohde vai toimija.”
Matti Rimpelä, emeritusprofessori, Helsinki