Terveyden edistämisestä julkaistiin äskettäin uusi oppikirja
Kristiina Patja, Pilvikki Absetz ja Päivi Rautava (toim.) Terveyden edistäminen. Kustannus Oy Duodecim. Helsinki 2022.
”Kirjassa pyrimme tarjoamaan kokonaiskuvan siitä, mitä taitoja terveyden edistämisen työssä voidaan tarvita ja miten moninaisesti sitä voidaan toteuttaa yhteiskunnassa. Toivomme, että kirjan lukemisen jälkeen lukijalla on ymmärrys siitä, mitä asioita terveyden edistäminen sisältää, mitä keinoja siihen on käytettävissä ja mistä saa lisätietoa. Kirjan ensimmäisen painoksen tekeminen on ollut kiinnostava matka, ja sitä on työstetty yhdessä kirjottajakunnan kanssa virtuaalisissa ja kohtaavissa tapahtumissa terveyden edistämisen menetelmin.”
Kuvauksessa terveyden edistämisen historiassa todetaan, että ”aiemmin terveyden edistäminen nähtiin lähinnä sairauksien ehkäisynä. Terveyden edistämisen käsitteet itsenäisiksi perusterveydenhuollon laajentuessa 1970- ja 1980-luvulla. Tuolloin keskityttiin ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon, yhteisöinterventioihin, hoidon saatavuuteen ja terveyden sosiaalisten tekijöiden huomioimiseen. Lalonden raportti (1974) laajensi terveyden edistämisen laajaksi yhteiskunnalliseksi toiminnaksi. Raportti piti ennaltaehkäiseviä toimia yhtä tärkeinä kuin sairauksien hoitoa. Terveyden edistämisen toimia toteutetaan ja tulkitaan aina kustakin ajasta ja sen rajoituksista käsin.” (sivu 14-15)
Uutta oppikirjaa lukiessa tuli mieleeni ensin Konrad Relanderin väitöstutkimus 1892 ”Terveydenhoidollisia tutkimuksia Haapajärven piirilääkäripiiristä.” Lainaus alkulauseesta:
”Kun jollakin paikkakunnalla ryhtyy käytännössä toteuttamaan terveydenhoidon periaatteita, tulee tuntea paikkakunnan olosuhteita, tapoja ja, mikäli mahdollista, kansan yleistä terveyskantaakin Tarpeellista kuitenkin olisi, että samanlaista tietoa löytyisi useista muista paikkakunnista, jotta, vertailemalla eri paikkakuntien tietoa toisiinsa, voitaisiin päästä varmaan vakuutukseen siitä, onko yleinen terveydentila yhdessä, verrattuna muihin, sellainen että se kipeästi kaipaa korjausta, vai eikö ja mitkä olosuhteet etupäässä ja ensi kädessä ovat parannettava.”
Väitöstutkimus rakentui kolmesta osasta
– Olosuhteita ja tapoja Haapaveden kunnassa (sivut 15-122): Asumisesta, erikseen talolliset, säätyläiset, torpparit, mäkitupalaiset ja huonekuntaiset. Päivän ateria- ja työjärjestyksestä. Juoppoudesta. Siveellisyydestä. Lahkolaisuudesta. Vaivaishoidosta. Työväen ja palkollisten palkkaeduista ja työansioista. Velkaantumisesta.
– Yleinen terveyskanta Haapajärvellä kevät-talvella 1880 (sivut123-168)
-Sairaustilasto vuosilta 1887-89 ja kuolevaisuus 1881-90 (sivut 168-176)
Yhteenvedossa todettiin mm., että ”olen siis tällä alkutyölläni tahtonut saada keskustelun ja tarkastuksen alaiseksi itse tutkimus-metodin, joka tietääkseni, ainakin mitä maaseutuoloihin tulee, on aivan uusi ja jonka pääjuoni on se, että eri paikkakunnilla väestön kivulloisuusluku, eli se luku, joka osoittaa kuinka monta prosenttia väestöstä potee pitkällistä tautia verrataan paikkakunnalla vallitseviin olosuhteisiin, saadakseen lujaa pohjaa, jonka perusteella varmuudella voitaisiin arvostella, mitkä olosuhteet ja asianhaarat ovat suuremmassa määrin tautien syinä, eri paikkakunnissa ja eri osissa maatamme, ja joista sitte olisi mahdollista selvästi päättää, mitkä asianhaarat missäkin paikkakunnassa etusijassa kaipaavat parannusta ja korjausta.”
Ja sitten terveysopin professori Max-Okerblomin vuonna 1916 julkaisema Terveysoppi. Kustannusosakeyhtiö Otava. Helsinki 2016. Sen alkulauseessa todettiin, että ”Terveysopin kolmas painos esiintyy suureksi osaksi vallan uutena kirjana. Tekijä pitäessä terveysopillisia luentokursseja kansakoulun- ja voimistelunopettajille, arkkitehdeille, tehdasinsinööreille ynnä maanviljelys- ja karjakkokoulujen opettajille, on tullut kokemaan, että yleisen terveysopin opetus olisi erittäin tarpeen kurssikirjana käytettäväksi. Siksi tähän painokseen on laadittu uusi yleistä terveysoppia käsittelevä osa, johon koottu edellisissä painoksissa sinne tänne kirjan eri lukuihin punotut tiedot. Kirjan yleisessä osassa (sivut 8-110) esitetään sellaisia terveysopin aloja, joita jokaisen kansalaisen täytyy jonkin verran tuntea voidakseen oikein arvostella niitä monenlaisia toimenpiteitä, joihin meidän on käytännöllisessä elämässä pakko ryhtyä terveyden edistämiseksi ja sille epäsuotuisain olojen poistamiseksi tai ainakin lieventämiseksi. Siinä tehdään selkoa maasta, vedestä, ilmasta ja ilmastosta sekä valosta, niissä suhteissa, jotka terveysopin kannalta herättävät mielenkiintoa; siinä käsitellään asuntoa ja sen terveellisyyden ehtoja Yleisessä osassa tehdään selkoa tarttuvista taudeista ynnä toimenpiteistä niiden leviämisen estämiseksi ja hävittämiseksi sekä puhtaanapidosta. Alkoholikysymyksen suuri merkitys on johtanut siihen, että kirjaan on liitetty siitä erikoinen osa (sivut 276-296), samoin kouluhygieniasta.”
Oppikirjassa terveysoppi eli hygienia määriteltiin lääketieteen haaraksi, joka tutkii ja selvittää, mikä on terveydelle eduksi, mikä taas haitaksi ja vahingoksi. Muutama poiminta kirjan alusta:
Varsinaisena tieteenä terveysoppi eli hygienia ei vielä ole sadankaan vuoden ikäinen. Terveysoppi on jotain muuta kuin sairauden tutkimusta ja sairaanhoitoa; sen päämääränä on terveyden edistäminen ja vahvistaminen. Nojautumalla tieteellisten tutkimusten saavuttamiin tuloksiin ja varteenottamalla käytännöllisen kokemuksen antamia viittauksia terveysoppi pyrkii määrittelemään terveyden menestymisen edellytykset ja ehdotsekä keksimään ja neuvomaan toimenpiteitä, mitkä milloinkin voiva terveyttä edistää ja haitallisia vaikutuksia poistaa tai ainakin lieventää.
Tämä päämäärä liittyy niitten yhteiskunnan suurten tehtävien perille-ajamiseen, joitten tarkoituksena on yhteiskunnan jäsenten, s.o. yksilöitten, hengen ja heidän kalleimman omaisuutensa, terveyden suojeleminen ja vahvistaminen. Terveysopilla on siten tärkeä ja arvokas sija niitten ihanteellisten pyrintöjen joukossa, jotka ajavat ihmiskunnan yleisen edistymisen asiaa.
Riippuen siitä, tarkoittaako jokin hygieeninen toimenpide vain yksityisen ihmisen terveyden säilyttämistä ja vahvistamista vai tähtääkö se koko kansakuntain ja yhteiskunnan terveyden ehtojen parantamiseen, puhumme yksilökohtaisesta ja yleisestä terveysopista. Kuitenkin, emme voi varsin jyrkästi erottaa toisistaan näitä hygienian aloja, sillä ne ovat keskenään hyvin läheisessä tekemissä. Ei ole ihmisen yksityisasiaksi katsottava, onko hän työkyinen vai työkyvytön omalla työllään pitämään huolen toimeentulostaan. Yhteiskunnalla on siksi yksilöitten terveyteen katsoen tärkeät asiat valvottavanaan. Taudit ja huono terveys ovat seikkoja, jotka tuntuvasti supistavat ihmisen työkykyä; yhteiskunnan tärkeimpiin tehtäviin kuuluu siitä syystä huolenpito yksilöitten terveyden säilyttämisestä ja vahvistamisesta. Mutta samalla käy yksilöiden velvollisuudeksi omasta puolestaan toimia ja menetellä niin, että terveytensä säilyy eikä turmellu.
Ihmiskunnan ihanteellisten rientojen eturivissä on terveysopin tehtävänä joka askeleella arvostella, onko tämä taikka tuo seikka tahi toimenpide yksityisten terveydelle hyödyksi vai onko se vahingoksi. Terveysoppi ei kuitenkaan tyydy yksistään tällaiseen teoreettiseen arvostelemiseen; terveysoppi on kauttaaltaan käytännöllinen tiede, esiintyen etupäässä lääketieteellisenä neuvonantajana kaikissa kysymyksissä, mitkä koskevat terveyttä uhkaavien vaikutteiden poistamista tai lieventämistä. Pyrkiessään käytännössä toteuttamaan aatteitaan terveysoppi käyttää hyväkseen kaikkia eri tieteitten tuloksia, mitkä vain voivat sen pyrintöjä edistää. On pyrittävä siihen, että olosuhteet, joissa ihmiset elävät ja oleskelevat, ovat sellaiset, että elimemme voivat niissä menestyksellä toimia.
Lukija ehkä kysyy: mitä kaikkea sitten kuuluu terveysopin alaan? Terveysopin pyrinnöt ovat todellisuudessa niin laaja-alaiset, että voimme sanoa yleensä kaikkien niiden seikkain, olojen ja asianhaarojen, jotka tavalla tai toisella kajoavat ihmisen elämään ja jotenkin , suoranaisesti tai välillisesti, vaikuttavat hänen terveyteensä, työkuntoonsa aineelliseen menestymiseensä, saattavat joutua terveysopin käsiteltäviksi. Vaikka terveysopin päämääränä kaikissa suhteissa pysyy yksilöitten terveyden säilyttäminen ja vahvistaminen sekä kansan menestymisen edistäminen, niin jakaantuu sen käsittely useaan osaan aina sen mukaan, millä alalla milloinkin liikumme. Tällaisia puolia ovat esim. yleinen terveysoppi, rakennushygienia, asuntohygienia, kouluhygienia, tehdashygienia, yhteiskuntahygienia, rotuhygienia ym., sekä yksilökohtainen terveysoppi.
Oppikirjan toisessa osassa tarkasteltiin yksilökohtaista terveysoppia, mm. seuraavissa teemoissa ( sivut 101-274).:
- Yleiskatsaus ihmisruumiin rakenteeseen ja toimintaan
- Lihakset ja ruumiinkunto
- Ruuansulatuselimet, ravinto ja ruoka
- Nautintoaineet
- Iho
- Kylvyt ja uiminen.
- Vaatteet
- Aistimet
- Siitinelimet