YLEn uutinen 25.4.2023
Ylen uutisessa 25.4.2023 todettiin, että julkinen terveydenhuolto on ongelmissa, eikä tilanteeseen ole helppoja ratkaisuja. Asiantuntijat toivovat päättäjiltä vähemmän vippaskonsteja ja enemmän päämäärätietoisuutta. Hoitoon pääsy sakkaa, henkilökunnasta on pulaa ja kulutkin pitäisi pitää kurissa.
”Ongelma ei ole uusi. Perusterveydenhuollon vahvistaminen on nimetty terveyspolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi jo pitkään. Työkalut tilanteen korjaamiseen ovat kuitenkin puuttuneet. Koska terveydenhuoltojärjestelmä on pirstaloitunut ja hajautettu, sitä on ollut myös hankala ohjata. Perusterveydenhuollon kehitys on jäänyt polkemaan paikalleen yli pariksi kymmeneksi vuodeksi, professori Ilmo Keskimäki toteaa.”
”Terveydenhuollon professori Kristiina Patja Helsingin yliopistosta paikantaa nykytilan synnyn 1990-luvun alussa tehtyihin päätöksiin. Tuolloin sote-palveluiden rahoituksen päätäntävalta siirrettiin valtiolta kunnille. Sitten iski lama. Syntyi malli, jota Patja kuvaa perusterveydenhuollon ”leikkausautomaatiksi”.
”Julkisen puolen niukentuneet resurssit vaikuttivat työpaikkojen veto- ja pitovoimaan. Samalla se heijastui siihen, että yksityiset palveluntarjoajat ryhtyivät paikkaamaan palveluvajetta. Etenkin työterveyspalveluita laajennettiin.”
On myös mahdollista, että perusterveydenhuollon kriisiytymisen juuret kasvoivat jo paljon aikaisemmin. Vuonna 1982 oli kulunut kymmenen vuotta edellisestä suuresta terveydenhuollon reformista, joka käynnisty kansanterveyslain voimaantulosta vuonna 1972. Sosiaalinen Aikakauskirja julkaisi teemanumeron (1982;76/1), jonka useissa artikkeleissa analysointiin kansanterveystyön kymmentä vuotta ja ennakoitiin tulevaa YLEn uutisen kehyksessä erityisen kiinnostavaksi koen Saarijärven-Karstulan terveyskeskuksen johtavissa tehtävissä toimineiden Mikko Vienosen ja Marjatta Sneckin analyysin otsikoituna ’Asiakas terveyskeskuksessa. Minusta se tuo olennaisen lisän siihen, mitä professorit edellä mainitussa YLEn esittivät. Analyysi puhuu puolestaan ilman lisätulkintoja:
”Terveyskeskuksen toiminnan lähtökohtana on koko alueen väestö. Voidaan siis oikeutetusti puhua terveyskeskuksen asiakkaasta, vaikka termi jakaa terveydenhuoltohenkilökuntaa kannattajiin ja vastustajiin.
Neuvolatoiminnan alkuvaiheista asti oli palvelujen käyttäjille itsestään selvää, että hakeuduttiin ’omaan’ neuvolaan ’oman’ terveydenhoitajan puheille. Terveydenhoito nähtiin maallikoiden mielestä jatkuvana, jossa katkokset koettiin kiusallisina.
Ilmeisesti historiallisista syistä ja pitkään jatkuneen lääkäripulan vuoksi on sairaanhoito koettu muusta elämästä irrallisena tapahtumana niin hoitohenkilökunnan kuin potilaidenkin kannalta. muusta elämästä irrallisena tapahtumana, jonkinlaisena elämän sivuraiteena, jolta palautuminen vaatii tietyn vaihteen mekaanista vääntämistä. Vaihdemiehen persoonalla ei tässä ajatusmaailmassa ole merkitystä, eikä silläkään, että henkilö vaihtuisi joka kerralla.
Neuvolatyössä oli hoidon jatkuvuus kansanterveyslain voimaantuloon saakka taattu siten, että kunnan kätilö tai terveyssisar oli palkattu tiettyä kunnan alueen väestöä varten, oli voimassa piirijako. Kansanterveyslain myötä luovuttiin piirijaosta. terveydenhoitajat siirrettiin ns. tehtäväkohtaiseen työhön. Sen etuna on ollut, että asiakas on saanut mahdollisimman asiantuntevaa apua, kun neuvojana on terveydenhuollon osa-alueeseen perehtynyt työntekijä.
Hoitosuhteen jatkuvuuteen ei terveyskeskuksessa ole riittävästi voitu eikä osattu kiinnittää huomiota. Miltei kaikki terveyskeskustoiminnan rationalisointiin tähtäävät toimenpiteet samoin kuin palkkapoliittiset ratkaisut ovat johtaneet kiinteän potilas-lääkäri/hoitajasuhteen hajoamiseen. Erikoistumiseen tähtäävä erikoispoliklinikkatoiminta (verenpaine-, sokeritauti-, reumataut- ym. poliklinikat) työ lyö korvalle henkilökohtaiseen hoitosuhteeseen pyrkivää perhelääkäri-ideologiaa. Terveyskeskuksen toimintaa suunniteltaessa on asiakkaan/potilaan mielipiteiden toteuttaminen jäänyt toissijaiseksi kun terveyskeskuksen johto on korostanut toiminnan rationalisointia ja henkilökunta puolestaan mahdollisuutta erikoistumiseen, jatkokoulutukseen, ryhmätyöskentelyyn ja lyhyempään työaikaan. Terveyskeskuksessa asioivan potilaan toiveiden ja oikeuksien puolustaminen tältä kahdelta taholta suuntautuvaa painostusta vastaan on vaikeaa.
Hoidon jatkuvuuden parantaminen ja syntyneen hoitosuhteen vaaliminen edellyttää sen merkityksen tajuamista kaikilta terveyskeskuksen asiakaspalveluun osallistuvilta. Hoidon jatkuvuus on nähtävä myös laajemmin siten, että saman organisaation palvelujen tulee jatkua asiakkaiden/potilaiden tarpeiden pohjalta loogisena ja luontevina aikaisempia palveluita täydentäen ja tarvittaessa korjaten. Hoidon hyvästä jatkuvuudesta voidaan puhua silloin, kun siihen osallistuvat eri asiantuntijat ja palveluiden antajat tuntevat kulloisenkin tilanteen lisäksi myös kokonaistianteen. Tärkeää on, että kukin palveluiden antaja on mahdollisimman hyvin perillä yhteisitä hoidon tavoitteista, aikaisemmista hoitotuloksista ja varsinaisesta senhetkisestä hoidosta.
Asiakkaan palvelussa ei riitä hyvä tekninen osaaminen. vaan oleellista on myös asiantuntijan oma henkilökohtainen panos: miten asian esitän ja onko mukana myös inhimillisyyttä. Asiakas on kohdattava ainutkertaisena yksilönä, joka ajattelee, tuntee, tietää ja kykenee hoitamaan asioitaan asiantuntijan tuen avulla. Paras mahdollinen tulos saadaan, kun potilas otetaan mukaan suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan omaa hoitoaan.
Perusterveydenhuollossa ei useinkaan voi nauttia herooisten toimenpiteiden aiheuttamasta tyydytyksen tunteesta. Pitkäaikaisen hoitosuhteen ja sen lähes poikkeuksetta synnyttämä asiakkaan/potilaan tyytyväisyys korvaa tämän puutteen ja tekee työstä mielekkään. Paraskaan ammattitaito tai työnohjaus ei korvaa työn sisällön paranemista silloin kun tehtävät suoritetaan oman työn tulosten motivoimana.”