Nuorisotutkimusseura julkaisi tänään raportin ”SIITÄ ON PIKEMMINKIN VAIETTU”
Kirjoituksia kiusaamisesta, syrjinnästä ja epäasiallisesta kohtelusta lasten ja nuorten liikunnassa ja urheilussa.
- Kirjoituskokoelmassa ”Siitä on pikemminkin vaiettu” käsitellään laajalla asiantuntijajoukolla syrjintää, epäasiallista kohtelua ja seksuaalista häirintää lasten ja nuorten liikunnassa ja urheilussa. Keskustelunavaus tarttuu vakavaan ilmiökokonaisuuteen, joka koskee suurta määrää lapsia ja nuoria ja josta on aiemmin vaiettu. (https://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisut/verkkokauppa/verkkojulkaisut/2217-Siit%C3%A4%20on%20pikemminkin%20vaiettu)
Olen pikaisesti selannut raporttia lapsen oikeuksien näkökulmasta. Näkymä on surullinen ainakin kahdessa suunnassa. Lapsen oikeuksia ei tunneta tai ainakaan niiden velvoittavuutta ei ole ymmärretty liikunta- ja urheiluharrastusten arjessa. Lasten harrastukset yleensä ja erityisesti heidän liikunta- ja urheiluharrastuksensa ovat olleet ja näyttävät edelleen olevan musta aukko lapsiasiavaltuutetun instituution toiminnassa.
Ja sitten raporttiin tarkemmin. Ensin hakusanaksi ’lapsiasivaltuutet’. Viisi osumaa. Kaikki olivat lapsiasiavaltuutetun kirjoittaman luvun yhteydessä. Muualla ei viitattu lapsiasiavaltuutettuun. Sitten hakusanoiksi ’yleissopimus’, ’lapsen oikeu’, ’lasten e’, ’sopimu’ ’oikeu’. YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen viitattiin suoraan vain lapsiasiavaltuutetun kirjoittamassa luvussa. Kaksi muuta osumaa (sivut 7 ja 60) olivat ohimeneviä mainintoja. Lapsen oikeudet olivat esillä joissakin muissa luvuissa, joissa viitattiin muihin kansainvälisiin sopimuksiin, ei YK:n lapsen oikeuksien yleissopimukseen.
Seuraavaksi tarkastelin raportin rakennetta ja YK:n yleissopimuksen sijoittumista siihen. Yleissopimuksen tulkintaa oli ainoastaan lapsiasiavaltuutetun kirjoittamassa luvussa (sivut 30-34), jossa sopimusta kuvattiin kolmesta näkökulmasta: lapsen oikeus harrastaa, lapsen oikeudet harrastustoiminnassa ja turvallinen harrastus kaikille. Luin luvun moneen kertaan ymmärtääkseni, millaisen tulkinnan YK:n lasten oikeuksien sopimuksesta lapsiasiavaltuutettu lukijalle antoi. Muutama poiminta.
- Harrastaminen, kuten kaikki vapaa-ajan virkistystoiminta, on lapsen
oikeuksien sopimuksessa jokaiselle lapselle tunnustettu oikeus. - Lapsen oikeuksien yleissopimuksen kirjaukset pätevät kaikkialla – siis myös harrastustoiminnassa
- Harrastustoiminnassa tämä tarkoittaa sitä, että lasta ei saa altistaa vaaraan tai huonolle kohtelulle ja mikäli tällaista ilmenee, tulee tilanteeseen välittömästi puuttua
- On kuitenkin tärkeää huolehtia siitä, että jokaisen lapsen oikeus syrjimättömyyteen,
loukkaamattomuuteen ja suojeluun toteutuu myös harrastustoiminnan piirissä. Tämä edellyttää aktiivista asennemuokkausta, yhteistä ohjelmaa ja jota koko yhteiskunnan tulee tukea.
Lapsiasiavaltuuttu keskittyi esittelemään lapsen oikeuksia. Siinä ei tuoda esiin yleissopimuksen velvoittavuutta, joka perustuu sen asemaan Suomen lainsäädännössä. Vuodesta 1991 alkaen YK:n yleissopimus ei ole ollut suositus eikä ohje, vaan sillä on samanlainen velvoittavuus kuin muillakin laeilla. Tämä tarkoittaa, että ydinkysymys ei ole ’aktiivinen asennemuokkaus’ ja ’yhteinen ohjelma’, vaan lapsen edun ja oikeuksien toteutuminen heidän arjessaan ja tässä tapauksessa urheilu- ja liikuntaharrastuksissa. Velvoittava vastuu lapsen oikeuksien toteutumisesta ja niiden loukkaamisen estämisestä kuuluu instituutioille ja aikuisille, jotka järjestävät, tuottavat, arvioivat ja kehittävät lasten liikunta- ja urheiluharrastuksia.
Lapsiasiavaltuuten luvussa ei viitattu harrastusten arkeen eikä siinä mahdollisesti esiintyviin lasten oikeuksien loukkauksiin. Lapsiasiavaltuuten instituutio on toiminut vuodesta 2005 alkaen, siis noin 15 vuoden ajan. Luvussa ei kerrottu, onko lapsiasiavaltuutettu näiden vuosien kuluessa kiinnittänyt huomiota lapsen oikeuksien velvoittavuuteen harrastuksissa yleensä ja erityisesti liikunta- ja urheiluharrastuksissa.
On myös muistettava, että edellä viitatun raportin tiedot eivät ole uusia. Uutta on niiden kokoaminen näin kattavasti yhteen.
- ”Kotimaisissa tutkimuksissa on jo vuosien ajan noussut esille liikunnassa
ja urheilussa esiintyvä kiusaaminen, syrjintä ja erilaiset häirinnän muodot.
Epäeettinen toiminta on vielä paikoin niin normaali osa kulttuuria, että
sitä on urheilukuplan sisällä vaikea kunnolla tunnistaa ja kyseenalaistaa.” (Kiira Korpi, sivu 92)
Lasten oikeuksien loukkaaminen liikunta- ja urheiluharrastuksissa on ollut yleisessä tiedossa. Miksi ne eivät ole kuitenkaan nousseet selvemmin näkyviin yhteiskunnallisessa keskustelussa lasten liikunta- ja urheiluharrastuksista? Nuorisotutkimusseuran julkaisussa Kokemusasiantuntijana Kiira Korpi ilmaisee kirkkaasti edessä olevan ongelman ytimen:
- Lapsiurheilijoilla ei ole olemassa mitään yhdistystä tai ammattiliittoa, joka ajaisi heidän asioitaan. Nyt ei ole aika ainoastaan kohteliaasti kysellä lasten oikeuksien perään tai kirjoittaalisää sääntöjä ja suosituksia, nyt on aika myös VAATIA JA SEURATA.” (sivu 93).
Lapsiurheilijoilla ei ole erityistä yhdistystä tai ammattiliittoa ajamassa heidän asioitaan. Mutta heilla on lapsiasiavaltuutetun insituutio ollut tukenaan jo vuodesta 2005 alkaen. Tai olisi pitänyt olla. Lapsen oikeuksien loukkaamiset liikuntaharrastuksessa ovat olleet niin yleisesti tiedossa, että niiden on täytynyt pitkään olla myös lapsiasiavaltuutetun instituution tiedossa.
Raportti kertoo yksiselitteisesti ensinnäkin siitä, että lapsen oikeudet ja niiden velvoitteet liikunta- ja urheiluharrastusten järjestämisessä ja tuottamisessa lapsille eivät ole saanut sitä painoarvoa, jonka sopimuksen ratifioinnin olisi pitänyt niille antaa jo vuodesta 1991 alkaen. Ja toiseksi siitä, että lasten harrastusten arki yleensä ja erityisesti liikunta- ja urheiluharrastusten arki on jäänyt lapsiasiavaltuutetun instituution toiminnassa mustaksi aukoksi ja näyttää sitä edelleen olevan.
Jos lasten oikeudet olisi raporttia valmisteltaessa aidosti koettu tärkeiksi, niiden velvoittavuus olisi painokkaasti otettu esiin jo johdannossa. Lapsiasiavaltuutetun luku olisi sijoitettu ensimmäiseksi. Siinä olisi huomattavasti yksityiskohtaisemmin tuotu esiin yleissopimuksen merkitys ja velvoittavuus kaikille niille, jotka ovat mukana järjestämässä, tuottamassa, arvioimassa ja kehittämässä lasten liikunta- ja urheiluharrastuksia, valtionhallinnosta järjestöihin, yrityksiin ja vanhempiin.