”Ruotsin pahoin epäonnistunut koronapolitiikka kertoo mitä tapahtuu kun hyveeksi nostettu koko yhteiskunnan etua pidetään tärkeämpänä kuin elämän suojelemista, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.” (Yle 16.6.2020, https://yle.fi/uutiset/3-11399713) Tähän lausumaan sisältyy vakava kysymys: Voidaanko yhteiskunnan toimia elämän suojelemisessä arvioida viruspandemian välittämistä aiheuttamien kuolemien lukumäärän mukaan. Minusta ei.
Kansanterveyskriisi on saanut monet ’asiantuntijat’ kirjoittamaan ja lausumaan analyysejä. Aika usein niiden suurin anti on siinä, että ’asiantuntija’ osoittautuu maallikoksi, jolla ei ole alkeellisintakaan ymmärrystä kansanterveyskriisien yhteiskunnallisesta dynamiikasta, puhumattakaan yhteiskunnallisista vaikutuksista.
Kansanterveyskriisit voidaan jakaa kahteen ideaalityyppiin. hitaat ja nopeat. Hitaista tyypillinen suomalainen on keski-ikäisten miesten kuolleisuuden nousu, joka tuli näkyviin 1950-luvulla ja jota alettiin saada hallintaan 1970-luvulta alkaen. Yhtenä osana oli itsemurhakuolleisuus, jota saatiin alenemaan 1990-luvulta alkaen. Nyt olemme heränneet väestönkehitykseen toisessa suunnassa eli syntyvyyden laskuun. Myös se voidaan tulkita kansanterveyskriisiksi, kun väestö ymmärretään uusituvaksi luonnonvaraksi.
Tarttuvat taudit ovat läpi ihmisen historian olleet tavallisin nopeiden kansanterveyskriisien aiheuttaja. Osaan olemme tottuneet (flunssien vuosikierto) emmekä tee uutisia, vaikka ne lisäävät kuolleisuutta muutaman kuukauden aikana. Rokot, salmonellat, yms. ovat terveydenhuollon arkea, ne koemme hallitsevamme ilman suurempaa ponnistelua. Parin viime vuosikymmenen aikana olemme joutuneet kohtaamaan muutaman uhkaavan virusepidemian, joista viimeisin on aiheuttanut globaalin kansanterveyskriisin. Tilanne on suurelta osin uusi niin kansanterveystukijoille kuin epidemiatutkijoillekin.
Yllättäen olemme siinä tilanteessa, että tällä kertaa yhteiskuntatutkijat ovat – tai ainakin voisivat olla – paremmin valmistautuneita uusimpaan kansanterveyskriisiin kuin kansanterveys- ja virustutkijat. Miksi? Siksi, että olemme yhteiskuntavaikutusten kannalta olemme kokeneet kaksi samanlaista shokkia äskettäin, 1990-luvun alussa ja vuodesta 2009 alkaen.
Jo aikaisemmin olemme oppineet sekä hitaissa että nopeissa kansanterveyskriiseissä, että pidemmällä ajalla yhteiskunnalliset vaikutukset välittyvät talouden kautta: Miten kriisi vaikuttaa pidemmällä ajalla yhteiskunnan mahdollisuuksiin ylläpitää työllisyyttä, sosiaaliturvaa ja hyvinvointipalveluja.
Tämän johdattelun jälkeen palaan alussa lainuttuun lausumaan. On kiistatta selvää, että Ruotsin valitsema strateginen vaihtoehto näyttä lyhyellä ajalla aika traagiselta.
Mutta näemme nyt vain virusepidemian suorat vaikutukset. Aika vaikea on ennakoida, millaisiin arvioihin yhteiskunnallisista vaikutuksista tulemme muutaman vuoden kuluttua.
On hyvä pitää mielessä, että virusepidemian välittämästi aiheuttamat kuolemat kertovat vain muutaman kuukauden näkymästä kansanterveysvaikutuksiin, joiden kokonaisuus saadaan näkyviin vasta vuosien kuluttua. Yhteiskunnallisten kokonaisvaikutusten ja niistä seuraavien kansanterveysvaikutuksia on tässä vaiheessa vaikea ennakoida siksi, että emme tunnen riittävästi viruksen käyttäytymistä. Sitä olemme vasta oppimassa. Muuttuko se uudeksi kausi’flunssaksi’, jonka haittoihin totumme vai onko edessä vakavia ’toisia aaltoja’? Kukaan ei tänään osaa ennustaa. Yhtä epävarmaa on toimivan rokotteen kehittäminen.
”Ensimmäisen aallon” yhteiskunnalliset vaikutukset voimme jo ennakoida aikaisempien kansantalousshokkien kokemusten ja tutkimusten perusteella. Siihen emme välttämättä tarvitse virusepidemiologista tietoa/osaamista. Jo nyt tiedämme, että kansantaloutemme on kokemassa jotain samanalaista kuin 1990-luvun alussa ja vuodesta 2009 alkaen.
Kun epidemian shokista ollaan selviytymässä, kiihtyy yhteiskunnallinen keskustelu kansantalouden kestävyyden vaatimasta ’sopeuttamisesta’, verojen korotuksista sekä sosiaaliturvan ja hyvinvointipalvelujen voimavarojen leikkauksista. Näiden ilmeisen väistämättömien toimien tuottamat kansanterveysmenetykset eivät tule samalla tavalla näkyviin kuin viruskuolemat. Niistä ei kerrota päivittäin pääuutisissa eika hallitusten tietosutilaisuuksissa.
Olen puolen vuosisadan ajan saanut toimeentuloni kansanterveystutkimuksen ja terveyspolitiikan arjen ahertajana. Tässä vaiheessa suhtaudun todella varovaisesti viruspandemian maakohtaisessa hallinnassa näkyviin tulevien strategiavaihtoehtojen arviointiin. Jotakin hieman vankempaa tietoa saadaan, kun ensi vuoden talousarviot ja niiden yhteydessä valmistellut sopetuttamissuunnitelmat pidemmälle ajalle tulevat julkisuuteen.
Vuonna 1995 STM julkaisi ehkäisevän sosiaalipolitiikan valtakunnallisen toimenpideohjelman (STM Julkaisuja 12/1995). Sen keskeisenä ideani oli sosiaalinen investointi ja yhteiskunnan eri lohkojen päätösten ja toiminnan sosiaalisten vaikutusten näkyväksi tekeminen. Kun tähän otetaan mukaan kansanterveysvaikutukset, saadaan runsaan kahden vuosikymmenen takaa uudelleen ajankohtainen perusta akuutin kansanterveyskriisin seurausten ja hallintastrategioiden arvioinnille.
Tulevaisuuteen katsottaessa mielessäni on kaksi keskeisetä sosiaalista investointia ja miten ne tulevat näkyviin valtion, kuntayhtymien ja kuntien vuoden 2021 talousarvioissa ja pitkän ajan taloussuunnitelmissa; Investoinnit lapsiperheiden ja lasten tukemiseen koulutuksesta palveluihin, asumiseen ja toimeentuloon (saadaanko syntyvyys nousuun) ja investoinnit vanhushoivaan.