Kokonaisvaltaisen terveydenhuollon toteuttaminen tulisi merkitsemään suurta edistysaskelta sosiaalisen turvallisuuden kehittämisessä. Jokainen sairastunut, joka saapuu lähimmälle terveysasemalle, tietää saapuneensa sellaisen järjestelmän hoiviin, jossa hänen tutkimuksensa ja hoitonsa järjestyy tarkoituksenmukaisesti. Potilaan itsensä ei tarvitse huolehtia sopivan tutkimus- tai hoitopaikan etsimistä. Järjestelmässä toteutuu täten potilasvastuun periaate. Kun jokaisen toimintayksikön kapasiteetti terveydenhuollon eri sektoreiden ja erikoisalojen suhteen on mitoitettu toiminta-alueen väestön tarpeiden mukaan, saadaan aikaan terveydenhuoltopalvelusten tasapinoinen tarjonta. Siten järjestelmässä voidaan toteuttaa myös aluevastuun periaate.
Vuonna 1969 Suomen Lääkärilehti julkaisi teemanumeron omistettuna eläkkeelle jäävälle lääkintöhallituksen pääjohtaja Niilo Pesoselle. (1A/1969) Teemanumerossa Ilkka Väänänen analysoi terveydenhuollon kokonaisvaltaista toteuttamista:
- Terveydenhuollon suunnittelussa on otettava huomioon kolme suurta tehtäväryhmää: Terveyskasvatus, elintason kohottaminen ja terveydenhuoltojärjestelmän kehittäminen. Mikä näiden kolmen tehtäväryhmän keskinäinen tärkeysjärjestys on, riippuu siitä, minkälaisessa kehitysvaiheessa olevan yhteiskunnan terveydenhuollon järjestämisestä on kysymys. Maamme terveydenhuollon kokonaisvaltaisessa suunnittelussa tehtävät on asetettava seuraavaan tärkeysjärjestykseen: 1) Elintason kohottamiseen tähtäävät sosiaalipoliittiset toimenpiteet, erityisesti työllisyydestä huolehtiminen ja asuntopolitiikka. 2) Kokonaisvaltaisen terveydenhuoltojärjestelmän kehittäminen. 3) Terveyskasvatuksen tehostaminen.
- Sairaalan tehtävä on viime vuosikymmenien kuluessa laajentumistaan laajentunut. WHO:n asiantuntijakomitean vuonna 1957 julkaiseman määritelmän kuuluu seuraavasti: ”Sairaala on sosiaalisen ja lääketieteellisen organisaation olennainen osa, jonka tehtävänä on tarjota väestölle mahdollisimman täydellinen terveydenhuolto, sekä ehkäisevä että parantava ja jonka avohoito-osaston toiminta ulottuu perheisiin saakka heidän kotiympäristössään.” WHO on siis jo 10 vuotta sitten nähnyt sairaalan monipuolisena terveydenhuoltokeskuksena.
- Terveydenhuoltokeskuksessa eivät sairaala- ja avohoito suinkaan ”tunkeudu toisensa alueelle” vaan ne asettuvat yhteistyöhön ”saman katon alle”. Kun nämä terveydenhuollon alat ovat eri hallinto-organisaation alaisia, on ymmärrettävää, että heti uuden järjestelmän olemusta ei heti oivalleta. Yhdistämällä nämä toiminnat saman hallinnon alaisiksi ja sijoittamalla niiden elimet yhteiseen toimipisteeseen saadaan niiden välille saumaton ja tehokas yhteistyö. Täten syntynyt keskus sisältää siis sekä sairaalan että avohoito-osaston. Siihen tulee sijoittaa myös ennaltaehkäisevän ja kuntouttavan toiminnan osastot. Terveydenhuoltokeskus edustaa kokonaisvaltaista järjestelyä alueellisessa terveydenhuollossa. Sekä taloudellisesti että toiminnan tuloksia ajatellen on edullisempaa sijoittaa sairaala- ja avohoitotoiminnat samoihin toimipisteisiin yhteisen hallinnon alaisiksi kuin pitää yllä kahta toiminnallisesti ja hallinnollisesti erillistä terveydenhuoltojärjestelmää.
- Terveydenhuollon toiminnallisen kokonaisuuden luomiseksi olisi välttämätöntä, että sairaalahoito ja avohoito sekä ennalta ehkäisevä ja kuntouttava toiminta tapahtuu samassa toimipisteessä. Tätä ”pistettä” on edellä nimitetty terveydenhuoltokeskukseksi. Sen eri osat voivat sijaita joko samassa rakennuksessa tai jopa eri paikkakunnilla, mutta olennaisin ominaisuus on, että sen eri toimintayksiköt ovat yhteisen hallinnon alla ja palvelevat alueellisesti samaa väestöryhmää. Pienemmät perifeeriset terveysasemat toimisivat muutaman kunnanlääkärin yhteisenä työpaikkana. Suurimmat ja keskeisimmät terveydenhuoltokeskukset olisi muodostettava keskussairaaloiden yhteyteen. Olennaista on jokaisella toiminnan tasolla kiinteä yhteistyö, joka saadaan aikaan yhteisen hallinnon avulla.
- Erillisten yksiköiden toiminta voidaan integroida palvelemaan yhteistä päämäärää vain silloin kun ne toimivat yhteisen hallinnon alla. Suunniteltaessa keskussairaalapiirejä suurempien sairaanhoitopiirien muodostamista olisi jo tässä vaiheessa saada peruskuntien avo- ja sairaalahoito liitetyksi yhteiseen hallintojärjestelmään. Silloin voitaisiin kehittyvä terveysasemaverkko ohjata parhaiten palvelemaan sairaanhoitopiirin kokonaistavoitteita. Jos nyt jätetään avohoidon kehittäminen yksinomaan kunkin kunnan omatoimisuuden varaan, ollaan muutaman vuoden kuluttua avohoidon suhteen yhtä hankalan yhtenäistämisprosessin edessä kuin tällä hetkellä olemme sairaalahoidon osalta.
- Tavoitteiden ei tulla saavuttamaan hallinto-organisaatiota uudistamalla. Vastuunalaisten avainhenkilöiden tulee kyetä näkemään oma tehtävänsä suuremman kokonaisuuden osana ja pystyä toimimaan yhteisten periaatteiden edellyttämällä tavalla. Tällaisen näkemyksen saavuttamiseksi heidän on saatava hallinnollista ja sosiaalilääketieteellistä koulutusta.
- Avohoidosta vastuussa olevat yleislääkärit eivät tunne vastuuta potilaan kokonaishoidosta, vaan koulutuksensa mukaisesti ovat sairaalaorientoituneita. Useasti olisi potilaan ja yhteiskunnan kannalta edullisempaa, jos yleislääkäri pyrkisi huolehtimaan itse potilaasta avohoidon puitteissa ja käyttäisi erikoislääkäreitä neuvonantajanaan.
- Nykyistä sairaalakustannusten jatkuvaa nousua onkin lääkärikuntamme yksipuolinen koulutus osaltaan lisäämässä. Valmistuvat lääkärit ovat saaneet erinomaisen koulutuksen sairauksien ja tautien potilaskohtaiseen hoitamiseen, mutta eivät pysty vastaamaan siihen haasteeseen, minkä lääkäri nykyään yhteiskunnalle asettaa. Tämä haaste on väestön terveydentilan kohottaminen siten, että yhteiskunnan siihen sijoittamat varat antavat parhaan mahdollisen tuloksen.
- Kokonaisvaltaisen terveydenhuollon toteuttaminen tulisi merkitsemään suurta edistysaskelta sosiaalisen turvallisuuden kehittämisessä. Jokainen sairastunut, joka saapuu lähimmälle terveysasemalle, tietää saapuneensa sellaisen järjestelmän hoiviin, jossa hänen tutkimuksensa ja hoitonsa järjestyy tarkoituksenmukaisesti. Potilaan itsensä ei tarvitse huolehtia sopivan tutkimus- tai hoitopaikan etsimistä. Järjestelmässä toteutuu täten potilasvastuun periaate. Kun jokaisen toimintayksikön kapasiteetti terveydenhuollon eri sektoreiden ja erikoisalojen suhteen on mitoitettu toiminta-alueen väestön tarpeiden mukaan, saadaan aikaan terveydenhuoltopalvelusten tasapinoinen tarjonta. Siten järjestelmässä voidaan toteuttaa myös aluevastuun periaate.
Kokonaisvaltaisen terveydenhuollon toteuttaminen tulisi alentamaan terveydenhuoltopalvelusten tuotantokustannuksia. Tähän tavoitteeseen olisi yhteiskunnan määrätietoisesti pyrittävä.