Savon Sanomien mukaan ministeri Kiuru on tykittänyt Kuopiossa. Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat moninkertaistuneet, niistä kärsii joka viides. Ratkaisu on yksinkertainen, lapset ja nuoret kouluterveydenhuollon hoitajan oven taakse saamaan mielenterveyshoitoa, ja heti. Oliko ministerin viesti todella sellainen kuin se Savon Sanomien uutisessa välittyy? Ja jos oli, ovatko viestin ydinasiat ministerin henkilökohtaisia tulkintoja ja esityksiä vai perustuivatko ne sosiaali- ja terveysministeriön valmisteluun. Oli miten oli, vanhus ei voi muuta kuin ihmetellä. Joka tapauksessa, Savon Sanomien uutinen ei kestä pienintäkään faktan tarkistusta.
Savon sanomien 29.1. mukaan ministeri Kiuru on tykittänyt Kuopiossa: ”Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat Kiurun mukaan kahdeksankertaistuneet 1990-luvulta lähtien. Joka viides lapsi kärsii mielenterveysongelmista ja joka neljäs oireilee.– Hoidon tarpeessa olevista lapsista ja nuorista 60 prosenttia ei saa hoitoa. Miten tämä on mahdollista?” https://www.savonsanomat.fi/savo/Ministeri-Krista-Kiuru-iski-nyrkin-p%C3%B6yt%C3%A4%C3%A4n-Lasten-ja-nuorten-mielenterveyspalvelut-pannaan-nyt-kuntoon-%E2%80%93-Muuten-ei-tule-sote-rahoitusta/1503897?pwbi=83d105189810eaf8e33cb6a6de18a121&fbclid=IwAR04cZ54qP5L6EeLk8xpAe53ZkM6EqeHQINHwtvFOzCp6jfTojBn_xZylKI
Olen aika huolella seurannut lasten ja nuorten hyvinvointitutkimusta, ollut siinä itsekin mukana. Olemme tutkineet mm. nuorten masennusoireiden kehitystä 1990- ja 2000-luvulla. Turussa on prof Souranderin johdolla seurattu kahdeksanvuotiaiden lasten mielenterveyttä. Mikään tiedossani oleva tutkimus eivätkä niistä julkaistutu tieteelliset katsaukset tue väitettä, että lasten ja nuorten mielenterveysongelmat olisivat moninkertaistuneet 1990-luvun tasosta puhumattakaan siitä, että viides heistä kärsisi mielenterveysongelmista siinä mielessä hedidät olisi ohjattava mielenterveyspalvelujen asiakkaiksi.
Oirekyselyissä mielenterveyden pulmiin viittaavia oireita ilmoitetaan enemmän kuin 1990-luvulla. Emme kuitenkaan tiedä, missä määrin on kyseessä sanoituksen ja tulkinnan oppiminen. Olemme oppineet kertomaan arjestamme ja tuntemuksistamme mielenterveysammattilaisten opettamalla oirekielellä. Myös lapset ja nuoret ovat oppivat. Elämän karikkojen tuottamat tuntemukset kuvataan tänään mielenterveysongelmien kielellä, ei samalla arkkiellä kuin aikaisemmin. Esimerkkinä on suru ja keskustelu siitä, olisiko siitäkin tehtävä psykiatrinen diagnoosi. Oma kysymyksensä on myös avoimempi puhuminen mielialasta ja sen tummista puolista. Kun tämä yhdistetään edelliseen, oirekyselyissä oireita ilmoittaneiden prosenttiluvut kasvavat.
Epidemiologisten tutkimusten mukaan lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat todennäköisesti lisääntyneet hieman. Oma tutkimuksemme (Torikka et al. BMC Public Health 2014, 14:408) viittasi siihen, että kasvua oli siinä melko pienessä osaryhmässä, jossa kodin sosiekonominen tilanne oli usein vaikea. Puhe lasten ja nuorten mielenterveysongelmien moninkertaistumisesta ei perustu tutkimustietoon.
Myös toinen tieto ministeri Kiurun ’tykityksessä’ on kyseenalainen. Mitä tässä tarkoittaa ’hoidon tarpeen arviointi’ ja mitä tarkoittaa ’hoidon saaminen’? Olisi hyvä erottaa lapsen, nuoren ja heidän perheensä arjessa pärjäämisen tukeminen ja erikoistunut mielenterveyshoito ja sen tarve toisistaan. Jokainen lapsiperhe, lapsi ja nuori kohtaa arjessaan erilaisia karikoita. Meillä on kaksi strategista mahdollisuutta, poistamme tai ainakin raivaamme näitä karikoita ja vahvistamme lapsiperheiden, lasten ja nuorten pärjäämistä niiden kohtaamisessa. Lasten ja nuorten mielenterveysongelmiin erikoistunut hoito on osa viimeksi mainittua, mutta vain osa. Yksinään harvoin tuottaa kestävää tulosta.
On hyvä muistaa, että lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut olivat ajankohtaisia 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Niitä tutkittiin ja kehitettiin. Tuolloin todettiin mm., että Suomessa oli lastenpsykiatrien tehtäviä kolmenneksi eniten Euroopassa. Vuosina 2000 – 2005 eduskunta myönsi yhteensä yli 50 milj. euron erityisrahoituksen lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen kehittämishankkeisiin. Olin itsekin keskeisestä vaikuttamassa Pirkanmmaan sairaaraanhoitopiirin laajaan tutkimus- je kehittämishankkeisiin. Vuosina 2002-2003 valtion talousarvioissaa lisättiin lähes 200 miljoonaa euroa valtionosuutta kunnille ja korvamerkittiin lasten ja nuorten peruspalveluihin. Sittemmin on ollut jokaisella hallituksella ohjelmia, käynnistetty satoja hankkeita ja kätetty yhteensä pitkälti yli sata miljoonia euroa valtionavustuksia lasten ja nuorten palvelujen kehittämiseen. Viime hallituskaudella noin 40 milj. euroa LAPE-hankkeeseen.
Ministerin viesti suunnattiin erityisesti EVA-alueille, siis yliopistosairaaloiden sairaanhoitopiireihin: ”Ministeriltä on lähtenyt maan erikoissairaanhoidon erityisvastuualueille (erva-alueet) asiassa toimeksianto jo viime syksynä. Asian kuntoon laittamisesta on nyt sovittu erva-alueiden kanssa, KYS mukaan lukien, kertoo Kiuru.” Ministerillä on uutisen mukaan myös keinot kuntien ja muiden tahojen sitouttamiseen: ”Rahasta tämä ei ole kiinni. Sitä tulee kolmen eri kanavan kautta. Jos mielii saada sote-rahoitusta, on laitettava lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut kuntoon. Se on sinne myöntämisperusteisiin sisään kirjattu.” Viimeksi mainittu selevenee, kun se yhdistetään jatkoon. Ministeri viittaa tulevaisuuden sotekeskusten kehittämiseen varattuun 70 milj. euroon.
Entä mitä pitäisi tehdä? Ministerillä on Savon Sanomien mukaan selkeä ratkaisu: ”Uusia resursseja ei suunnata erikoissairaanhoitoon, eikä terveyskeskuksiin, vaan kouluterveydenhoitoon. Sinne tarvitaan lyhytinterventioita. Näistä on tehty kokeiluja Turussa ja Espoossa, ja saatu hyviä tuloksia. Kun lapsi tulee hoitajan oven taakse, hoito alkaa heti! sosiaali- ja terveyskeskuksiin on saatava myös palvelulinjat, jotka auttavat lapsia ja nuoria nykyistä paremmin. Tässä tarvitaan kansalliset talkoot!”
Siis joka viides lapsi ja nuori mahdollisimman pian kouluterveydenhuollossa ’hoitajan’ oven taakse! Siinä on ministeri Kiurun ratkaisun ydin.
Hyvää tässä on ministeriön selkeä kannanotto. Kouluterveydenhuolto kuuluu kouluun, ei terveyskeskuksiin. Tosin tässä on se ristiriita, että sitouttamisen peukaloruuvina on tulevaisuuden sotekeskusten kehittämiseen myönnettävät valtionavustukset.
Luen toki Savon Sanomien uutista, minulla ei ole suoraa tietoa ministerin puheesta. Aika vähän tässä on sellaista, jos lainkaan, joka kestäisi saman teeman parissa pitkään ahertaneen vanhuksen kriittisen arvioinnin. Samansuuntaisesti on ministerin viestejä aikaisemmin välitetty muissakin tiedotusvälineissä.
On hyvä, että lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen ahdinkoon kiinnitetään huomiota myös sosiaali- ja terveysministeriössä. Mutta miksi vasta nyt? Miksi nämä kysymykset eivät olleet juuri päättyneessä lähes 40 miljoonan euron LAPE-investoinnissa esillä niin, että olisimme jo matkalla parempaan suuntaan. Ja sitten tuo ratkaisun yksinkertaisuus, joka viides lapsi kouluterveydenhuollon hoitajan oven taakse saamaan mielenterveyshoitoa.
Olennainen kysymys on, oliko ministerin viesti todella sellainen kuin se Savon Sanomien uutisessa välittyy? Ja jos oli, ovatko viestin ydinasiat ministerin tulkintoja ja esityksiä vai välittävätkö sosiaali- ja terveysministeriön valmisteluun perustuvia tulkintoja ja toimenpide-estiyksiä.